Siirry sisältöön

Tommi Lahti oli metsäenergiakentän vahva vaikuttaja

Tommi Lahti syntyi 8.6.1971 Uuraisilla Hilkka ja Pekka Lahden esikoisena ja nukkui pois
vakavan sairauden murtamana 27.3.2024 Jyväskylässä. Perheen maatilalla Kangashäkissä
vietetyt lapsuusvuodet opettivat Tommia sekä tekemään että arvostamaan monenlaista
työtä. Kuvaavaa on, että Tommi sai traktorin ajokortin poikkeusluvalla, mistä alkoi hänen
työuransa. Kesälomilla Tommi ajoi turpeennostokoneita Vapoin soilla ja osallistui kotitilan
touko- ja elonkorjuutöihin.

Tommi oli samanaikaisesti sekä juureva että kansainvälinen ja ennen muuta henkeen ja
vereen yrittäjä. Kodin opit ja isän, Pekka Lahden pioneerityö metsäenergian parissa ja
hakkurivalmistuksessa johtivat myös Vaasan yliopistosta kauppatieteiden maisteriksi
valmistuneen Tommin perheyrityksen jatkajaksi. Jo nuoresta lukiolaisesta saadut
kansainväliset kokemukset niin USAn, Kiinan kuin Etelä-Euroopan matkoilla näkyivät
myöhemmin rohkeutena hakea uusia asiakkuuksia Baltiasta ja Bulgariasta. Kun tilanne vaati,
Tommi ei epäillyt kääntää Mersun nokkaansa Suomesta kohti etelää ja huolehtia
asiakkaistaan vahvalla henkilökohtaisella panostuksellaan, vaikka yhteistä kieltäkään ei aina
välttämättä ollut. Hänen johtamissaan yrityksissä oli parhaimmillaan yhteensä 60 työntekijää.

Yrittäjäuransa rinnalla Tommi oli aktiivisesti mukana Koneyrittäjien liiton järjestötoiminnassa
ollen liiton hallituksen jäsen 2015-2020 ja energiavaliokunnan jäsen 2012-2018, mistä
useamman vuoden sen puheenjohtajana tai varapuheenjohtajana. Bioenergia ry:n
hallituksessa Tommi vaikutti 2014-2020 ja varapuheenjohtajana 2018-2019.
Yhteiskunnallinen aktiivisuus palkittiin itsenäisyyspäivänä vuonna 2020 Suomen Leijonan
ansioristillä.

Tommi oli vahva visionääri ja huikea verkostuja, joka ei arkaillut kertoa omalla
persoonallisellaan tyylillä näkemyksiään valtakunnan ykköspäättäjille tai kollegayrittäjille.
Vapaa-ajallaan Tommi nautti uimisesta, kesäisistä mersuajeluista lavatansseihin ja
kulinaristina hyvästä ruoasta. Lomamatkoilla lämpimässä ilmanalassa mopolla ajelu ja
laitesukellus olivat muistoissa päällimmäisinä.

Tommilla oli laaja ystäväpiiri ja liiketuttuja monessa maassa. Ystävät ja läheiset luonnehtivat,
että Tommilla oli suuri lämmin sydän ja hän oli aina auttavainen, leikkisä ja ystävällinen.
Vahva hengellinen vakaumus tuki Tommia elämän eteen tuomissa haasteissa.

Tommin uurna on laskettu hänen syntymäpäivänään 8.6. Uuraisten hautausmaalle sukuhautaan.

Minna Lappalainen yhdessä Tommin läheisten kanssa
Kirjoittaja on Tommi Lahden työkollega